perjantai 30. tammikuuta 2015

Jäädytys nro 2.

Kontrollissa viikko sitten Hupilla oli silmässä kaikki hyvin ja uusi jäädytysaika oli sitten eilen. Nyt on sitten taas tippakuuri ja kontrolli joskus parin kuukauden sisään, jos ei silmä jotenkin sitä ennen ärry. Toivottavasti tämä riittäisi nyt sitten pidemmäksi aikaa ja sitä mahdollista kasvaimen pois leikkaamista voisi miettiä vaikka joskus vasta piitkän ajan päästä. Hupin piti olla viikonloppuna pe-su Elinalla hoidossa, mutta meidän auto hajosi matkan varrelle Jyväskylään, joten pääsin hakemaan Huupertin kotiin vasta tiistaina. Hyvin oli hoidossa sujunut. :) Ja Minka pääsi siis matkustamaan mm. elämänsä ekaa kertaa taksissa, kun jotenkin piti matkaa jatkaa auton jäätyä sinne bussipysäkille.. No nyt meillä on tosiaan uusi auto, koiraverkko siitä vielä uupuu, mutta muuten siinä on oikein mukavasti tilaa koirille. Ite oon ollut jo viikon tai ylikin kipeänä, kaipa tää tauti tästä pikkuhiljaa hellittää. Ilmankos tästä tuli niin sekavaa tekstiäkin, mutta olkoot, en jaksa parannellakaan.. Niin ja joo, sunnuntaina kävin myös kuvaamassa jalostuspäivillä Kuopiossa vähän lapinkoiraedustusta ja saamassa vähän muuta ajateltavaa hetkeksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti