perjantai 31. toukokuuta 2013

Koditon pikku-Puhi

Eli peruutuksen vuoksi Pippurimuorin kennelissä vielä vapaana on uros Pippurimuorin Amorinnuoli. Ikää 9 viikkoa. Se on taistelutahtoinen ja rohkea seikkailija ja voisi olla parhaimmillaan harrastavassa kodissa. Yhteydenotot Niinaan!

Muoks. Tässä vielä tuore kuva (9vk) ja vähän Niinan kuvausta pennusta:
Peruutuksen takia on Amorinnuoli vielä vapaana. Poitsu on aikamoinen rohkeuden perikuva, luonnekin on jo hiukan tasottunut harjotusten myötä. Hyvin puhuu koiraa vieraiden koirien kanssa ja itsevarmasti menee tutkimaan niin koiria kuin paikkojakin myös pimeitä ojarumpuja. Heiluvat alustat ei meinaa mitään, kahisevat pressut - ei muuta vaikutusta, kuin että pressua on ruvettava repimään. Nukkuu mielellään laumasta erillään, mutta mikä mielenkiintoista se kupsahtaa liki kellimään tai painaa pään kainaloon jos pötköttää lattialla. Ei reagoi ukkoseen ja harjoitellut jo vähän haun alkeita eli hakenut namia metsästä "mummoilta".


torstai 30. toukokuuta 2013

Pipa meillä

Pipa tuli meille piipahtamaan viikoksi tahi reiluksi, että voin vähän tutustua siihen lähemmin. Tänään käytiin myös terveystarkeissa Akuutissa eli tutkittiin silmät (kaikki edelleen kunnossa eli terveet!) ja lonkat ja kyynärät, jotka kaikki näytti tosi siisteiltä, joten voi varsin luottavaisin mielin jäädä odottelemaan kennelliiton tuomiota niistä. Polvethan Pipalta on katottu jo aiemmin.


 Tässä muutama kuva Pipasta tulopäivältä eli eiliseltä. Tänään otetaan rauhallisesti tuon rauhoituksen takia, mutta huomisesta etiäpäin ehitään taas puuhailla kaikenlaista ja kuvata enemmänkin.










tiistai 28. toukokuuta 2013

agitreenipäivittelyä

Jotenkin on taas parit treenit jääneet raportoimatta, mutta normimeiningillä on mennyt eli koira kulkee ja miun ohjauskin paikoitellen tosi hyvin, mutta kokonaiselle radalle on vaan vielä vaikea saada se ohjaus onnistumaan täydellisesti. Joten sit se pakka yleensä hajoaa koko radalla niissä vaikeissa kohdissa kuitenkin, jotka on kyllä onnistuneet pikkupätkäharjoitteissa hyvin.

Eilen treenattiin tällaista rataa ja oltiin poikkeuksellisesti hallissa, kun toinen ryhmä treenasi korvaavia treenejään ulkona:
Eli koira ykkösen taakse, pakkovalssijaakotus kakkoselle, ennen vitosta (joka oli tässä tapauksessa okseri) persjättö ja ohjaamaan oikeaan päähän putkeen. Siitä sit kohti puomia. Kepeille tein pakkovalssin. 16-hypylle lähetys takaakiertoon ja ite täyttä juoksua etiäpäin (ilman typeriä vilkuiluja!!!) pussin ohi, kevyt rytmitys pituudelle ja sit takaaleikkaus 19 hypyllä ja 20 hypyn kautta koira sit putkeen. 22-hypylle olin ite tekemässä valssia ja siitä 23 kierrätystä oikean kautta, mutta parempi linja kuulemma tuli, kun jäin koiran vasemmalle puolelle ja kierrätin koiran vasemman kautta eli 23:lla jaakotus ja tekemään siitä 25:lle viskileikkaus ja siitä 26:lle maaliin.

Ongelmakohtia oli heti alkuun hätiköin pakkovalssiasemista pois ja koira hyppäs hypyn suoraan -> maltoin hetken oottaa ja sit ei mitään ongelmaa. Sit ekalla kerralla ryntäsin tuonne 7 putkelle niin tukkaputkella, että koira jatkoi kutoselta suoraan kasille. No sekin korjaantui pienellä rytmittämisellä helposti :) isoin ongelma miulle tuntui olevan tuo pussi, kun jotenkin väkisin käännyin kattomaan miten se koira tulee sieltä ja sit Hupi tietty luki sen persjätöksi eikä tullut pussiin. Ja sama monta kertaa. On se vaikeaa. Mutta meiän takaaleikkaus ja viskileikkaus sujuivat tosi mainioisti ja Hupi sai maininnan olevansa leikkauskoira, kun se hoitelee nuo leikkaukset niin pätevästi ja tiukasti kääntyen ja hyvin edeten! Ja sai se Mikolta ihan taputuksetkin kun oli niin pätevä!

Hyvä mieli jäi taas treenaamisesta, eli kohti uusia seikkailuja vain :D

Tässä vielä pari Pirkko Riekin ottamaa kuvaa Hupista maanantailta:

 

Halo-Kaiku -ulkoiluja

Pariin otteeseen ollaan noiden partatyyppien kanssa tässä taas ulkoiltu ja viimeksi siis sunnuntaina. Edelleen tilanne on se, että Hupia Kaiku ei enää uskalla härkkiä ja Hupi saakin tepastella rauhassa omissa hommissaan, mutta Minkaa K käy härkkimässä vähän väliä ja testaamassa Minkan sietokyvyn rajoja. Hammastahan sieltä lopulta alkaa tulla, mutta kun se taitaa tuntua vaan hauskalta leikiltä.. No pienen jäähyn jälkeen meno aina hetkeksi rauhoittuukin, joten ehkä se vielä siitä rauhoittuu.

Tässä eka vanhempia kuvia ~viikon takaa.

Vesimonsteri


Hiekkaprinsessa

Tursake

Metsänpoika

 Kaikun 1v synttärit lähestyy ja otettiin vähän poseerausotosyrityksiä:



Nää kuvat on sitten viime sunnuntailta:
Pikkuhiljaa se Hupin häntä palautuu normaaliksi


puolisukeltaja

uiva pää



Hupikin heitti talviturkin



Sanoin hetkeä aiemmin, että Kaiku se ei vaan koskaan puolta sekuntia pidemmäksi aikaa paikoilleen :D Ja heti se poseerasi tuossa varmaan ainakin kolme sekuntia!


Halo vaihtoi tursakemuodin kesätukkaan





sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Suomenlapinkoiran pentua hankkimassa?

Oletko aikeissa miettiä lapinkoiran pennun hankkimista ja uuteen rotuun tutustuminen tuntuu hankalalta? Mitä siis pitäisi ottaa huomioon etsiessä pentua tästä rodusta? Yritän nyt valottaa joitain asioita, joita minun mielestäni kannattaa miettiä ja ottaa vaikka mahdollisen kasvattajan kanssa puheeksi, jos joku kohta jää mietityttämään. Jokainen kasvattaja joutuu ihan varmasti tekemään kompromisseja joissakin asioissa, joten pennunostajankin on mietittävä, missä asioissa on itse valmis riskeeraamaan ja mitkä asiat taas eivät ole riskeeraamisen arvoisia.

 

Mitä on pakko tutkia?

Suomen Kennelliiton PEVISA (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) vaatii suomenlapinkoirille lonkat kuvatuiksi ja lisäksi silmät tutkituiksi enintään 24kk ennen astutusta. Mitään raja-arvoja ei siis ole ja koiria sairailla lonkilla ja silmillä saa siis käyttää jalostukseen ja pennut rekisteriin. Rotujärjestömme pentuvälitykseen pääsevien pentueiden ehdoista voit lukea täältä.

 

Lonkat 

Lonkat siis täytyy kuvata, joten molemmilta vanhemmilta löytyy varmasti lonkkatulos väliltä A-E. A-lonkat ovat terveimmät ja E-lonkat sairammat. Terveiksi lonkiksi lasketaan A ja B -lonkat, C, D ja E -lonkat taas sairaiksi. Lapinkoirissa käytetään runsaasti C-lonkkaisia ja valitettavan paljon myös D-lonkkaisia koiria jalostukseen. C-lonkkaisia ei toki missään tapauksessa pidä karsia kokonaan pois jalostuksesta, mutta C-lonkkainen kannattaisi kuitenkin yhdistää tervelonkkaisen partnerin kanssa.  D-lonkkaisten koirien käyttöä pitäisi taas selvästi rajoittaa jotenkin. (2000-2010 syntyneistä D- tai E -lonkkaisista on käytetty jalostukseen 65 koiraa 282:sta (23 %) ja jopa kahtakymmentä niistä useammin kuin kerran (2-5).) A-lonkkaisiksi kuvatuista jalostukseen on käytetty samalla vuosivälillä syntyneistä 64 %, B-lonkkaisista 54 % ja C-lonkkaisista 49 %. Eli siis noin joka toinen C-lonkkaiseksi kuvattu saa pentuja ja joka neljäs D- tai E-lonkkainen samoin.) 

A-lonkat, A/B-lonkat, C-lonkat (kuvasta kiitos Anniina Salo) ja C/D-lonkat (kiitos kuvasta Päivi Riihimäki)


Lonkkaindeksi

Lapinkoirilla on nykyään lonkkaindeksit eli yhdistelmän molemmilla vanhemmilla on arvioitu oman lonkkatuloksen, sukulaisten lonkkatulosten, kuvausiän ja sukupuolen perusteella jalostusindeksi, joka kertoo missä suhteessa sen lonkat ovat koko kantaan nähden. Rodun kannan keskiarvo on siis 100 ja tätä kirjoittaessani korkein indeksi on lapinkoirilla on 125 ja matalin 54 eli vaihtelua löytyy. Pääpiirteissään siis koirat joiden indeksi on yli 100 ovat lonkkiensa osalta parempia kuin suurin osa rodusta ja alle 100:n koirat taas huonompia. Omana mielipiteenäni yhdistelmän lonkkaindeksien keskiarvossa pitäisi pyrkiä aina siihen, että se olisi 100 tai yli eli jos emän indeksi on vaikka 94, niin sille etsitään uros, jonka indeksi on vähintään 106. Näin lonkkien tason rodussa pitäisi aikojen saatossa parantua pikkuhiljaa aina vain paremmaksi tai ei ainakaan huonontua. Indeksin perässä on myös kerrottu sen varmuus prosentteina eli mitä lähempänä 100 %:a luku on, sitä varmempi on indeksin luotettavuus. Joillain koirilla indeksi on voinut muuttua toistakymmentäkin pykälää paremmaksi tai huonommaksi kun sisaruksia ja jälkeläisiä on tutkittu.

Esimerkkinä parin koiran jalostusindeksit ja niiden muuttuminen vuosien saatossa. Muutosta voi tapahtua tosiaan jälkeläisten ja sukulaisten kuvaustulosten perusteella ja tietysti koko rodun kuvaustulokset vaikuttavat myös, kun 100 on se rodun keskiarvo aina ja jos rodun lonkkataso yleisesti heikkenee, niin entistä huonompilonkkainen koira saa sen arvon sata. Tällä hetkellä lapinkoirilla indeksi 100 tarkoittaa suunnilleen B-lonkan tasoista lonkkaa.


Silmät

Silmien tutkimisesta saa olla siis kulunut 2 vuotta ja tuloskin on saanut olla mikä vaan. Mitä siellä silmissä sitten voi olla? Tässä kennelliiton sivuilla oleva pieni tiivistelmä jokusesta silmäsairaudesta, joista isoa osaa myös lapinkoirilla esiintyy. Lähtökohtaisesti siis koiraa, jolla itsellään on joku vakavampi silmäsairaus ei pitäisi käyttää jalostukseen. Tällaisia vakavampia lapinkoirilla esiintyviä sairauksia ovat harmaakaihi, PRA, GRD ja PHTVL/PHPV:n asteet 2-6. Lievempien silmävikojen omaavia koiria taas voi minun mielestäni oman harkinnan mukaan käyttää jalostukseen, kunhan toisella osapuolella ei ole samaa vikaa itsellä tai ihan lähisuvussa. Näitä vikoja ovat mm. ylimääräiset/sisäänpäin kääntyneet ripset (DISTICHIASIS/EKTOOPPINEN CILIA), PHTVL/PHVL aste 1, PPM ja MRD. Itse en aio enempää kertoa tässä itse silmäsairauksista, joten aloittakaa vaikka tuosta mainitusta linkistä ja tutkikaa sitten lisempää jos joku asia jäi vielä epäselväksi.

24 kk on melko pitkä aika ja ainakin itse yritän parhaani mukaan pitää kiinni siitä, että ainakin omien jalostuskoirieni silmätarkastuksista on mennyt vain maksimissaan 12kk ennen mahdollisia pentuja, näin yritän minimoida riskit silmäsairauksien suhteen. Ei ole mitenkään tavatonta, että silmätarkista on lähemmäs se kaksi vuotta ja koira saa vielä sopivasti sen voimassa ollessa pennut ja käy sitten vaikka muutama kuukausi pentujen syntymästä silmätarkissa ja sieltä löytyykin sitten vaikka kaihi. Todennäköisesti se siis olisi siellä näkynyt jo vaikka puoli vuotta aiemmin juuri ennen pentujen alulle saattamista.

Mutta lieventävänä asianhaarana voidaan mainita, että esim. Lapissa ei ole yhtään silmäeläinlääkäriä ja siellä vain satunnaisesti, jonkun kerran vuodessa, käy vierailevia silmäpeilaajia esim. Rovaniemellä piipahtamassa. Pohjois-Lapista on melko pitkä matka ajella Ouluun tutkituttamaan, joka taitaa olla lähin paikka, mistä silmäpeilaaja löytyy.

prcd-PRA

Suomenlapinkoirille on geenitesti PRA:n yhteen muotoon eli prcd-PRA:han. Lisäksi lapinkoirilla esiintyy ainakin yhtä muuta PRA:n tyyppiä, johon ei vielä geenitestiä ole. PRA on siis yleensä sokeuttava silmäsairaus ja se voi puhjeta jo nuorenakin, vaikka ehkä enemmän(?) lappalaisissa tavataan vasta vähän vanhemmalla iällä puhkeavaa versiota. Jonkun verran on kuitenkin jo nuorenakin (½-3v) puhjenneita tapauksia, jotka tuntuvat sokeuttavan koiran ärhäkkäämmin. Prcd-PRA periytyy resessiivisesti, eli molempien vanhempien täytyy kantaa vikageeniä. Eli jos toinen vanhemmista on testattu terveeksi, voi toinen vanhempi olla huoletta tutkimaton, kantaja tai jopa sairaskin, sillä sairaita ei voi terveen partnerin kanssa syntyä. Mutta jos vanhemmat ovat tutkimattomia, niin eivät ne tosiaan automaattisesti ole terveitä, vaan riski sairaisiin pentuihin on aina olemassa. Joten itse olisin valmis ottamaan pennun vain yhdistelmästä, jossa toinen vanhemmista on geenitestattu terveeksi.

Näin se siis periytyy (yllä kuvitteelliset vanhemmat ja alla siis pennut edustaen jokainen 25%:n osuutta pentueesta):
Tämänkään asian suhteen ei kannata pitää niitä ruusunpunaisia laseja, sillä  riskiyhdistelmiä tehdään koko ajan. Yleisesti kuulee monien perustelevan tutkimattomien yhdistämistä sillä, ettei tässä suvussa ole tavattu yhtään tapausta tai ei heidän linjoissaan ole sairaita tai muuta sellaista. No kerta se on ensimmäinenkin ja jos ei tutkita, niin mistä sitä tietää onko se sairausgeeni kulkenut sattumalta pitkät ajat siellä matkassa ja sitten sopivasti yhdistyy jossain yhdistelmässä.

 Prcd-PRA -testatut suomenlapinkoirat löydät listattuna täältä.

Muut luustotutkimukset

Nykyisin monet kasvattajat ovat jo sen verran valveutuneita, etteivät mene siitä mistä aita on matalin, vaan tutkituttavat jalostuskoiraltaan myös polvet (polvien tutkimusluvan omaava eläinlääkäri tutkii ilman mitään rauhoituksia nopeasti minkä vaan muun toimenpiteen yhteydessäkin) ja kyynärät (kätevät kuvata lonkkakuvauksen yhteydessä). Myös selkiä kuvataan jonkun verran, mutta lähinnä epävirallisesti ja erityisesti harrastuskoirilta. Itse olen sitä mieltä, että ainakin yhdistelmän toisella vanhemmalla saisi olla terveet polvet (0/0) ja terveet kyynärät (0/0). Silloin toinen osapuoli voi olla huolettomammin tutkimaton näiden osalta tai omata jopa esim. yhden 1-kyynärpään. Missään tapauksessa huonompia kuin 1-kyynäriä tai -polvia ei tulisi käyttää jalostukseen edes terveen partnerin kanssa ja koiran, jolla on tällainen vika, pitäisi omata kyllä sitten muuten todella hyviä ominaisuuksia ja ennen mahdollisia uusia pentueita pitäisi edellisten pentujen luustot tutkia huolella. Nykyinen kyynärien röntgenkuvaus ei ole kuitenkaan 100% luotettavaa, vaan usean koiran 1-kyynärät ovatkin olleet terveet, kun ne on myöhemmin tietokonetomografia-kuvattu (tarkempi, mutta kalliimpi metodi, jonka voi tehdä tällä hetkellä vain jokusessa paikassa Suomessa). Toki muutos voi olla tt-kuvien jälkeen toiseenkin suuntaan.

Pompen tauti

Lappalaiskoirille kehitettiin vuonna 2012 geenitesti Pompen tautiin Kipinoisen Einin (kennel Dimolin) suurella panostuksella, kun Einin yhdestä pentueesta sairastui useampi koira oudoin oirein. Pompen taudin oireita (hidastunut kasvu, lihasheikkous, läähätys, liman oksentaminen, ruuansulatuskanavan ongelmat jne.) alkaa tulla n. 7kk iässä ja yleensä siihen sairastuneet koirat kuolevat noin 2-vuoden ikään mennessä. Vakava tauti siis kyseessä, joten geenitestauskin kannattaa! Periytymismekanismi on samanlainen kuin prcd-PRA:lla eli periytyy resessiivisesti (vikageenin pitää tulla molemmilta vanhemmilta). Joten nyt kun geenitesti on olemassa, olen taas sitä mieltä, että toisen vanhemmista pitää olla tutkittu terveeksi tämänkin taudin osalta. Joten toivottavasti yhä useammat yhdistelmät tulevat olemaan riskittömiä tämänkin taudin suhteen. Ja kantajia ei kannata karsia kokonaan pois jalostuksesta, vaan yhdistää terveiden kanssa.

Pompen taudin geenitestitulokset löytyvät koirakohtaisesti täältä.

Muut sairaudet ja viat

Muita sairauksia, mitä kasvattajat joutuvat ottamaan huomioon pentueita suunnitellessa, ovat mm. epilepsia, autoimmuunisairaudet (esim. addisonin tauti, AIHA, cushingin tauti, kilpirauhasen vajaatoiminta) sekä allergiat. Myös lähisuvun hammaspuutokset, purentaviat ja kivesviat on otettava huomioon. Ja jos joku kasvattaja väittää, ettei hänen yhdistelmässään ole mitään sairauksia tai riskejä taustalla, niin sitten hän joko valehtelee tai on onnellisen tietämätön asioista. Tieto nimittäin tosiaan lisää tuskaa ja minä ainakin mieluummin tiedostan ottamani riskit kuin pistän pääni pensaaseen ja toivon parasta. Hyvän kuvan itsestään antaa kasvattaja, joka avoimesti kertoo koiriensa ja kasvattiensa vioista ja sairauksista julkisesti ja tiedottaa niistä rotuyhdistykselle. Myös rotuyhdistyksen jalostustoimikunnasta on suuri apu, sillä se laskee sille vuosien saatossa kerrottuihin tietoihin pohjautuen yhdistelmän riskejä ja antaa suosituksia, jos siis kasvattaja haluaa tätä etua yhdistelmiä suunnitellessa käyttää.

Jalostustoimikunnan jalostuskriteereistä voi lukea lisää täältä.
Jalostustoimikunta tiedottaa -osastolta löytyy myös esimerkiksi jtk:n hyväksymät yhdistelmät ym.

Uutena suomenlapinkoirille sopivana geenitestinä koirien vanhemmilla voi olla nyt myös DM-geenitestituloksia. DM on lyhenne degeneratiivisesta myelopatiasta eli etenevästä selkäydinrappeumasta. Geenitestin mukaan sairaat voivat olla alttiita sairastumaan tähän sairauteen, eivät siis mitenkään välttämättä koskaan sairastu. Valitettavasti kahdesta mahdollisesta DM:aan sairastuneesta suomenlapinkoirasta ei ole verinäytteitä ja tällä hetkellä ainoasta geneettisesti sairausalttiiksi testatusta koirasta ei vielä voida tietää tuleeko kyseinen koira sairautta oireilemaan, toivottavasti tietenkään ei. Kuitenkin noin joka viides suomenlapinkoira on tämän geenivirheen kantaja, joten jalostuskoirien testaaminen on suositeltavaa ja toisen vanhemman olisi hyvä olla terve. Kuitenkin kun testi on rodulle tuore, niin vielä pitkään tulee olemaan pentueita, joissa kumpaakaan vanhempaa ei ole testattu, eikä se ainakaan minua henkilökohtaisesti estä ottamasta pentua jostain mieluisasta yhdistelmästä. Toivottavasti testattujen koirien määrät pikkuhiljaa lisääntyvät ja päästään tilanteeseen, jossa yhdistelmät alkavat olla toisen vanhemman osalta DM-terveitä. Kantajat ja sairaat tulisi yhdistää vain terveisiin.

DM-testatut koirat löytyvät rotujärjestön sivuilta.

Yhdistelmän sukusiitosprosentti ja sukukatokerroin

Sukusiitosprosentti(ss%) kertoo kuinka paljon koiran taustalla kertaantuu samoja koiria sen vanhempien takana. Sukusiitosprosenttia kannattaa aina tarkastella mahdollisimman monen sukupolven kohdalta eli KoiraNetin avustuksella on nähtävillä kahdeksan sukupolvea kattava ss%. Toki sukutaulua kannattaa katsoa myös suppeammassa muodossa, niin näkee helpommin kertaantuuko heti lähisuvussa joku koira ja kuka se on. Yleisenä rajana ss%:n suuruudessa pidetään 6,25 %, joka vastaa serkusparitusta. Yleisesti ottaen on usein sitä parempi mitä pienempi ss% on, mutta ei pieni prosentti itsessään kerro kuitenkaan mitenkään ihmeellisen mahtavasta yhdistelmästä, vaan voi kertoa yhtälailla siitä, että toinen vanhemmista on hyvin tiukasti sukusiittoinen ja se on vain yhdistetty koiraan, joka ei ole sille juuri lainkaan sukua tai rotuunotettuun, jonka taustat eivät ole tiedossa (mutta jonka taustalla hyvin todennäköisesti on kuitenkin osittain samoja koiria) jne. Lähtökohtaisesti kannattaa siis selvittää mitä koiria siellä lähisuvussa kertaantuu ja millaisia koiria ne ovat mahdollisesti olleet ja mitä periyttäneet. Lapinkoirilla yleensä 7. ja 8. sukupolvi toistavat jo hyvin runsaasti samoja koiria, kun kantakoiriakaan ei ole loputtomasti taustalla ja aiempien aikojen jalostus on ollut enemmän matadorijalostusta verrattuna nykypäivään.

esimerkki sukutaulu, jossa 4-polven sukutauluun mahtuu 3 sisarusta.
Hupin 4-polven sukutaulu
Hupin sukulaisten kertaantuminen 6-polven sukutaulussa
Palanen Hupin 8-polven sukutaulua.
Värilliset ovat siis koiria, jotka
kertautuvat molempien vanhempien
takana jossain kohtaa.

Sukukatokerroin ilmoitetaan KoiraNetissä sukutaulun yhteydessä ja se kertoo ss%:a paremmin ainakin sen, kuinka monta eri yksilöä sukutaulusta löytyy. Ss% kun ei välitä samoista koirista suvussa, elleivät ne löydy molempien vanhempien taustalta. Olen huono sanomaan minkälaisia lukuja sukukatokertoimen osalta pitäisi yhdistelmältä vaatia, mutta mitä lähempänä yhtä niin sitä parempi toki. Ehkä sellainen vähintään 0,90 5-sukupolven sukutaulussa voisi olla tavoiteltavaa.  Lähinnä tämä nyt vain mainintana, että tällainenkin luku on olemassa ja sitäkin voi seurailla :) Tässä tuon aiemman esimerkki-koiran (3 sisarusta suvussaan) tiedot 8:n sukupolven mukaan.

 

Jälkeläismäärät

Sitten päästäänkin yhteen suosikkiaiheistani, eli urosten ja narttujen jälkeläismääriin. Tämä on asia, johon meidän rodulla tunnuttaisiin kaivattavan jotain rajoituksia, kun ihmiset eivät selvästi osaa käyttää omaa järkeään. Kuinka hieno onkaan oltava uroksen, jolla on 15 pentuetta jo alle viisivuotiaana? Tai kuinka mahtavan upea onkaan se uros, jolla on 27 pentuetta alle viisivuotiaana? Saattavathan ne ihan mukavia koiria ollakin, mutta ovatko ne ihan tuollaisen jälkeläismäärän arvoisia kuitenkaan ja noin nuorina? Useimmiten totuus on ollut kuitenkin se, että nämä urokset on tiedetty varmoiksi astujiksi ja niillä on A-lonkat, terveet silmät ja ne ovat terveitä prcd-pra:n osalta eli ne ovat olleet vain varmoja vaihtoehtoja. Plussaa toki on, jos uros on vielä hyvännäköinenkin, näyttelyissä menestynyt ja mahdollisesti jättänyt kivan näköisiä pentuja (jotka eivät toki ole voineet kovin vanhoiksi ehtiä aina ennen seuraavia pentueita..). Niin niitä matadoreja helposti syntyy.

No mikä tässä nyt on sitten vialla, kun eihän se uros siitä astumisesta kulu, toisin kuin narttu jolle synnyttäminen ja pentujen hoito on kuitenkin rankkaa ja kuluttavaa työtä. Suurin ongelma on se, että jos uros saa ison määrän pentueita jo nuorena ja sairastuukin itse sitten vaikka 5-6-vuotiaana johonkin vakavampaan,  niin periaatteessa tulevaisuuden jalostuskäytöstä karsiutuu hirmuinen määrä koiria ja toki ne kaikki jälkeläisetkin omaavat suuremman riskin sairastua siihen samaan. Tai muutaman vuoden päästä huomataan, että kyseinen uros on periyttänyt jotain vikaa laajalti jälkeläisilleen, kun maltillisella jalostuskäytöllä tämäkin oltaisiin voitu ehkäistä ainakin osittain. Pahimmillaan näissä tapauksissa myös ne nuorena saadut jälkeläiset ovat ehtineet lisääntyä runsaasti nuorina ja soppa on valmis. Äkkiä tällainen runsaammin käytetty koira alkaa myös löytymään joka toisesta suvusta ja on vaikea löytää enää linjaa, jossa kyseinen koira ei esiintyisi. Yksi iso asia on tietysti ihan vain geenipoolin mahdollisimman laajana säilyminen, jonka laajuutta edesauttaisi se, että jokaisesta pentueesta käytettäisiin mahdollisimman useaa yksilöä jalostukseen (eikä yhtä pentua kaikkien muidenkin edestä), mutta ei ketään kovinkaan paljoa.

Nartuille sopiva pentuemäärä on minusta 1-3 pentuetta. Enkä nyt tuomitse niitä neljännen pentueen teettäjiäkään, vaikka minusta siihen kyllä pitäisi sitten löytyä jo erittäin hyvät perustelutkin (niinkuin kaikkiin aikaisempiinkin pentueisiin toki). Maksimissaan nartulle voidaan nykyisin rekisteröidä kennelliittoon maksimissaan 5 pentuetta ylipäätään, vaikka vielä KoiraNetistä löytyy historian havinoista jopa 9 pentuetta saanut lapinkoiranarttu. Pentueilla saisi olla väliä vähintään vuosi, mielellään jopa se kaksikin, että aiempia pentuja on ehditty terveystarkistaa ennen seuraavia. Lisäksi nartun pitäisi mielellään saada levätä yhdet juoksut, eli peräkkäisistä juoksuista en nartun astuttamista kannata. Joskus nartut saattavat saada näistä "välijuoksuistaan" pennut ja ne myydään sitten rekisteröimättöminä (kerran jokaisen nartun pentujen rekisteröintiväli saa olla alle 10kk, mutta muutoin pitää olla yli 10kk)  ja sitten seuraavista juoksuista taas uudet pennut ja rekisteriin jne. Näin KoiraNetissä näkyvä pentueiden määrä ei olekaan välttämättä koko totuus nartun pennutushistoriassa.


Urosten kokonaispentuemäärää saisi rajoittaa edes jotenkin, esimerkiksi 10 pentueen yläraja olisi jo "edes jotain" tai vaikka maksimissaan 50 pentua yhdelle urokselle. Itse ajattelisin kivan uroksen ihanteellista jalostuskäyttöä jotenkin näin: siinä 3-5-vuotiaana yksi tai kaksi pentuetta, joiden jälkeen odotetaan ja katsotaan mitä tuli. Jos pennut vaikuttaa terveiltä ja tervepäisiltä, niin sitten uros vai saada vielä pari pentuetta siinä 6-10-vuotiaana. Ja jos se sattuu olemaan vielä terve ja viriili vaikka 12-vuotiaana, niin voi harkita vielä pentuetta, riippuen onko sen aiempia jälkeläisiä käytetty kuinka runsaasti jalostukseen ja onko ilmennyt mitä perinnöllisiä sairauksia jälkeläisillä. Eli sellainen 3-6 pentuetta yhteensä, en ainakaan tiedä miksi mikään uros ehdoin tahdoin tarvitsisi tai ansaitsisi sen enempää jälkeläisiä.

Jalostuskoirien ikä

Yksinkertaistetusti alle 2-vuotiaat koirat ovat vielä aivan liian nuoria saamaan jälkeläisiä ja ei niistä vielä tiedäkään oikein mitään, kun ne eivät ole aikustuneet kunnolla. Eli lähtökohtaisesti jalostukseen käytettävän koiran tulisi olla yli 2-vuotias, mielellään ensikertalainenkin saisi olla niin nartuissa kuin uroksissa siellä 3-4 ikävuoden hujakoilla, mutta esim. sijoitusnarttujen kanssa monesti joutuu astuttamaan jo 2-3-vuotiaana varmuuden vuoksi. Sillä jos sijoitusnartun astutuksen jättää siihen lähelle 4-vuoden iän takarajaa ja astutus ei onnistukaan, niin jää koira kokonaan käyttämättä. Ensisynnyttäjänartun maksimi-ikä on lappalaiskoirilla varmaan siellä kuuden ikävuoden tienoilla, siis vain kunhan narttu on muuten loistavassa fyysisessä kunnossa. Ja jos narttu on aiemmin synnyttänyt, niin erinomaisen fyysisen kunnon omaavan ja eläinlääkärin huolella tarkastaman 9-vuotiaan pennuttaminen ei miusta ole täysin tuomittavaa, mutta noin yleisesti sellainen 7-8 vuoden ikä on nartulle ihan hyvä jäädä eläkkeelle äityshommista.

Uroksissa on toki parempi mitä vanhempi uros on ja erityisesti pitäisikin kasvattajien jaksaa kaivella vanhoja uroksia esiin piiloistaan, sillä vanhemmista uroksista yleensä tietää ainakin terveyden suhteen jo paljon enemmän kuin nuorista kanssakosijoistaan. Harmi vain, että usein vanhemmat urokset on jo ehditty kastroida ja jalostuskäyttö jää vain haaveeksi. Älkää leikatko niitä muuten jalostuskelpoisia uroksianne!

Uusintayhdistelmät

Miksi ihmeessä sama yhdistelmä pitäisi uusia? Selityksinä olen kuullut mm. "edellisestä yhdistelmästä tuli niin hyviä/kivoja pentuja", "molemmat vanhemmat ovat niin mukavia koiria" ja "halusin itselleni vielä pennun tästä yhdistelmästä" ja varmasti kaikista useimmiten ne molemmat koirat vain sattuvat olemaan omissa nurkissa ja saavat pentuja keskenään. Miksi ei voi kokeilla tulisi toisenkin uroksen kanssa kivoja/hyviä pentuja? Eikö ole muita mukavia uroksia kuin se yksi? Eikö olisi voinut ajatella sitten sitä koiran ottoa siitä edellisestä pentueesta tai ottaa vaikka sitten itselleen jälkeläisen jälkeläinen tms. ja onko niin vaikea eristää omat koirat toisistaan juoksuaikojen ajaksi?  Eli lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että ei uusintayhdistelmiä!

No mutta, miullahan on itsellänikin koira uusintayhdistelmästä! KoiraNettiä ei vielä silloin ollut ja ei tainnut kasvattajankaan kanssa tulla puheeksi tämä edellinen sama yhdistelmä (se oli eri kenneliin), joten mitäpä tässä kauheasti katumaan, kun kiva koira kotiin tuli. Mutta jos Jadesta olisi jalostuskoiraksi ollut, niin olisihan runsas sisarusten määrä ja niiden runsaahko jalostuskäyttö myös alentanut jossain määrin sen omaa jalostusarvoa.

Jossain määrin ymmärrän uusintayhdistelmät, kun pentueeseen ei synny kuin toista sukupuolta ja pentue on kooltaan pieni (max 2 pentua). Toki pienen pentueen kohdalla pitää miettiä, onko pienuuteen mahdollisesti jokin perinnöllinen syy. Toinen kelvolliselta kuulostava perustelu on se, että ensimmäisestä pentueesta on tullut erinomaisia työkoiria. Se, että ensimmäisestä yhdistelmästä on tullut erinomaisia näyttelykoiria tai harrastuskoiria ei minusta sitten taas ole ollenkaan vastaava perustelu.

Paimensukuinen vai ei?

Suomenlapinkoirissa on erillinen linja, jota kutsutaan paimensukuiseksi lapinkoiraksi. Se ei ole vastaava jako käyttö- ja näyttölinjoihin niinkuin monissa roduissa, vaan on vain erillinen verilinja, joka polveutuu tietyistä kantakoirista. Valtalinjan/virallisen linjan koirien sukutauluissa on sitten nämä samat kantakoirat ja vielä jokunen muu kantakoira lisäksi (mm. Kalikkakaula, Fredi, Runne ja Löytö). Eli paimensukuisuus termillä ei ole mitään tekemistä paimennustaipumusten tai -kykyjen kanssa, vaan molemmissa linjoissa on kyllä yhtä lailla paimennusvaistot omaavia koiria. Paimensukuisten omistajat tuntuvat tosin olevan hitusen innokkaampia testaamaan koiriaan tämän suhteen. Jos tuntee paimensukuisen lapinkoiran säilyttämisen ideologian omakseen, niin silloin valinta kannattaa kohdistaa paimensukuiseen. Paimensukuisesta lapinkoirasta voi lukeaa lisää Paimensukuisen lapinkoiran seuran sivuilta.

Jos taas tällä ideologialla ei ole itselle niin väliä, niin suosittelen tutustumaan kaikkiin lapinkoirapentueisiin ja niiden vanhempiin sukulinjoista välittämättä ja etsimään sellaisen yhdistelmän, jossa vanhemmat ovat ulkoisesti, terveydellisesti ja luonteeltaan sellaisia, että niistä voisi ehkä syntyä juuri sinulle sellainen pentu kuin olet ajatellut. Oli se sitten lopulta minkä sukuinen vain.

 

 

Mihin tarkoitukseen?

Siitä pääsemmekin kätevästi seuraavaan aiheeseen, eli millaista roolia pennulle on tulevaisuuden varalle ajateltu? Jos haluaa helpon seurakoiran, ei välttämättä kannata valita sellaista yhdistelmää, jossa vanhemmat ovat aktiivisia harrastuskoiria vaan sellainen, jossa molemmat vanhemmat ovat helpohkoja peruskoiria, jotka pärjäävät hyvin matkassa kaikissa arjen askareissa, mutta eivät välttämättä vaadi sen kummempia. Jos taas haluaa harrastuskoiraa, niin voisi olla eduksi, että vanhempien kanssa olisi tehty jotain, tai niiden mahdollisesta harrastuspotentiaalista olisi jotain näyttöä. Toki hyvän harrastuskoiran voi saada "sohvavalio"-vanhemmistakin ja yhtälailla mitä mahtavimman helpon kotikoiran työkoirien pennusta, mutta todennäköisyydet ovat yleensä paremmat jos yhdistelmää valitsee yhtään sen mukaan millaiset vanhemmat ovat. Yksilönä harrastuskoiraksi tuleva pentu saisi olla pentueen vilkkaimmasta ja taistelutahtoisimmasta päästä, vähän toki riippuen harrastussuuntauksesta, kun taas kotikoiraksi tulevan pennun ei tarvitse olla se pentueen päällepäsmäri, vaan sellainen vähän rauhallisempi puuhastelija.

Paimenkäyttöön koiraa etsiessään olisi hyvä jos vanhempien suvussa olisi työkäytössä toimivaksi todettuja koiria ja/tai vanhempia olisi edes jotenkin testattu paimennustaipumusten osalta. Lapinkoiria on jonkin verran töissä porotiloilla ja lisäksi niiden taipumuksia testataan vuosittaisessa poropaimennustapahtumassa. Myös monet käyvät kokeilemassa koiriensa kanssa kevättalvella  poropaimennusta ja lammas- ja jopa nautapaimennusta lumettomana aikana.

Itsestään selvää toki on sekin, että näyttelykoiraa kaipaavan kannattaa valita sellainen yhdistelmä, jossa vanhemmat ovat pärjänneet hyvin näyttelyissä ja vielä kompensoivat hyvin toistensa ulkomuodollisia virheitä tai puutteita. Näyttelykoiraksi toivotulla pennulla saisi olla luovutusiässä jo laskeutuneet molemmat kivekset (uroksella) varmuuden vuoksi ja purentakin oikeanmallinen. Väriltään se ei saisi olla liian valkokirjava, manttelivärinen tai brindle/brindlemerkkinen. Yleisimmin mustat merkkiväriset tuntuvat menestyvän parhaiten, mutta myös parkkeja ja riistoja näkyy usein siellä kärkikastissa. Vaaleammat värit eli soopelit ja kermat eivät yleensä tunnu menestyvän ihan niin hyvin (ja poikkeuksiakin siis aina toki on!), eli jossain määrin näyttelykoiran värilläkin voi olla väliä. Toki mustia merkkivärisiä on ylipäätään eniten, joten helpoiten sieltä silloin löytyy tuomarien makuun kauneimmat koiratkin.


Vanhempien luonteet

Vanhempiin kannattaa tutustua mahdollisimman huolella, koska niiltä perityt ominaisuudet pennuillakin pitkälti on. Toki kasvatuksellakin voi vaikuttaa moneen asiaan, mutta perintötekijätkin määräävät paljon. Jos vanhempia on luonnetestattu, niin jotakin voi päätellä tuloksista, mutta aina pitää muistaa, että sekin on vain kahden henkilön mielipide koirasta yhden hetkisen perusteella.

Haukkuvatko vanhemmat paljon vai ovatko hiljaisia? Onko niitä helppo ulkoiluttaa irti vai karkaavatko jäljestämään riistaa tai näkölähdöllä jänisten perään? Miten ne suhtautuvat ukkoseen tai ilotulitukseen? Ovatko ne reippaita ulkoilijoita vai enemmän perässä vedettäviä löntystelijöitä? Onko niitä ollut helppo kouluttaa ja miten ne ovat oppineet asioita? Ovatko ne olleet arjessa helppoja vai onko tarvinnut panostaa peruskoulutukseen erityisesti, esimerksi hihnakäytökseen ja koiraohituksiin? Miten vanhemmat suhtautuvat vieraisiin ihmisiin? Entä vieraisiin koiriin?

Siinä jotain äkkiseltään mieleen tulleita asioita, joita voi kysellä pentujen vanhemmista tai tarkkailla käydessään.



Pentujen kasvuolosuhteet

Kasvattajalla kylässä käydessä voi sitten tarkkailla pentujen kasvuolosuhteita. Ovatko ne toisten koirien/lasten/kissojen/ym. kanssa tekemisissä? Kuinka emä suhtautuu vieraisiin? Ovatko pennut erillisissä kenneltiloissa (ja jos ovat, niin miten niiden sosiaalistamisesta pidetään huolta?) vai kasvavatko keittiössä tai muuten ihmisten parissa? Onko pentuja sosiaalistettu millä tavoin? Onko ne madotettu tarpeeksi usein ja miten ne on ruokittu? Vaikuttavatko pennut hyvävointisilta ja reippailta?

 

 

 

Onko värillä väliä?

Lapinkoirillahan on kaikki värit sallittuja, päävärin tulisi olla vallitseva. Ei toivottuja värejä ovat brindle, lehmänkirjava ja mantteliväritys, mutta nekään eivät siis näyttelyissä hylkääviä ole. Usein kasvattajat suhtautuvat varsin nuivasti pentukyselyihin, jossa kysellään tietyn väristä pentua. Joten kannattaa lähteä siitä, että väritoiveita saa kyllä olla, mutta jos se on pääkriteeri, niin pennunsaanti voi olla haastavampaa. Toki jos ehdottomasti haluaa vaikka parkin värisen pennun, niin sellaisia syntyy kaikista varmimmin kahdelle parkille vanhemmalle. Mutta ei väriä oikeasti kannata pitää pääkriteerinä, vaan vain hyvänä lisäplussana jos sattuu kivan värinen kohdalle. Ja lopulta se väri, mikä omalla pennulla onkaan, muuttuu nätiksi omissa silmissä kuitenkin, vaikkei alkuun olisi tuntunutkaan "omalta".

 

Missä tutustua rotuun?

Ensi alkuun kannattaa käydä katsomassa koiria ihan vaikka koiranäyttelyssä ja jos tarpeeksi lähistöllä sattuu olemaan erikoisnäyttely (pelkkiä lappalaiskoiria), niin saa jo hyvän kuvan millaisia koiria näissä onkaan. Myös Paimensukuisen lapinkoiran seura järjestää keväisin nk. katselmuksen, jossa näkee myös kerralla paljon lapinkoiria. Mutta ihan norminäyttelyissäkin on yleensä 10-50 suomenlapinkoiraa nähtävillä.

Myös  monet alaosastot järjestävät koulutuksia, missä voi nähdä koiria harrastuksissaan ja tietenkin ihan agilitykisoissa tai tottelevaisuuskokeissa voi nähdä hyvällä tuurilla myös lappalaisosallistujia. 

Monet kasvattajat ottavat myös mielellään rodusta kiinnostuneita vastaan kotiinsa tai vaikka lenkkiseuraksi joskus katsomaan koiriaan ja kyselemään kysymyksiä, joten rohkeasti vain kysymään!

Hyödyllisiä linkkejä (korostettuina ne, joista kannattaa lähteä etsimään pentueita)


Lappalaiskoirat ry

Paimensukuisen lapinkoiran seura

Suomen Kennelliitto

Suomenlapinkoiran isälinjat ja emälinjat

Lappalaiskoiragalleria (tavoitteena kerätä galleriaan kaikki lappalaiskoirat kuvina, nyt n. 6100 koiraa)


Tää teksti sisältää nyt varmaan epäselkeyksiä ja en tiiä sainko nyt kaikkea sanottua mitä aioin, mutta päivittelen sitten myöhemmin jos tulee mieleen lisäyksiä tai korjattavaa. Kirjoitettu monesti huutavan vauvan kanssa yöaikaan ja päiväsaikaan keskellä perhehärdelliä nimittäin. (päiv. 27.5. muut sairaudet ja viat, jälkeläismäärät, uusintayhdistelmät ja uutena Missä tutustua rotuun?)