tiistai 26. helmikuuta 2013

ma-agit

Päätin kuin päätinkin lähteä Hupin kanssa treeneihin, kun ei tuo häntä ole sen menoa kauheasti hidastanut. Tehtiin tosin vaan matalia hyppyjä ja ei ollenkaan putkea, ettei häntä kolahda mihinkään. Tällä kertaa oli tekniikkatreenit ja meitä oli paikalla vain kaksi, joten saatiin ihan hyvin aikaa ainakin kerrankin :) Tehtiin pieniä ratapätkiä, ekalla aiheena sylkkäri ja tuplasylkkäri ja ne molemmilta puolin ja sit toisella ratapätkällä tehtiin välistävetoja. Sylkkärit sujui hyvin kunhan maltoin oottaa koiran eka lähes käteen kiinni ja on se aika mainio ohjaus kyllä, kun ehtii hirmu kivasti itse etenemään ilman kauheaa kiirettä ja hoppua. Välistävedotkin saatiin sujumaan, kunhan muistin jarruttaa ekalle välistävetohypylle (otettiin siis vauhtia eka parilta muulta hypyltä). Muutenkin sain taas ohjeeksi muistaa kisoissakin alkaa vaan miettiä enempi jarruttamista ja vähemmän itse ohjauksia, että saisin itseni kanssa oikeasti jarruttamaan paremmin. 

Lisäksi tehtiin omatoimitreeninä puomia ja käytin tällä kertaa superherkkukissanmärkäruokapalkkaa ja kyllähän sitä vauhtia irtosikin tosi kivasti, vaikka ihan lopun Hupi kyllä vaan himmailee eli ravaa vaikka mitä tekis. Eli se vaan alkaa jarruttaa sen verta ajoissa että se voi sit huolella asemoida jalkansa.. pitää vähän pohtia millä tuota lähtis ratkomaan. Ideoita? Ehkä vois lähteä opettamaan tuota 2on/2offia vielä erikseen jollain laatikolla tms. jolloin voisi saada siihen vauhdikkaita juoksuja. 

Ens kesänä aion kyllä rakentaa itselleni muutaman hyppyesteen ja ehkä tuollaisen alastulokontaktinkin kotipihaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti