tiistai 23. lokakuuta 2012

ma-agit

Eilisissä agitreeneissä treenailtiin jotakuinkin tällaisia pätkiä Marin ohjauksessa:


Eka tehtiin tuota 1-5 pätkää, jossa koira piti lopuksi saada kääntymään tuohon x:lle. Tehtiin tätä kahdella tapaa, ekana niin, että koira jätettiin ykkösen taakse ja tultiin ite kolmoselle ja kutsuttiin sivuirrotuksella koira matkaan. Nelosella sitten twisti ja ennen vitosta putkijarrutus ja lisäksi vähän koiran huutelua, että saatiin se kääntymään kunnolla x:lle. Toisena versiona aloitettiin sama pätkä tuolta a:lta, eli itse ei saanut etumatkaa vaan piti juosta mukana. Tässä tehtiin kolmosen jälkeen persjättö ja loppu taas samalla tavalla. Molemmat sujuivat oikein mainiosti, sivu-irrotukset olikin jo tuttua kauraa, mutta miun ikuinen kompastuskiveni on putkijarrutus :D Ekalla kerralla vaan hissuttelin koko matkan neloselta vitoselle, jarruttele siinä sitten kun matelee jo muutenkin. Seuraavat kerrat sit oikeasti ryntäsin juoksuun, että sain jarrutettuakin kunnolla ja hetihän se alkoi toimia :) Myös tuo jälkimmäinen versio sujui hyvin, kunhan vaan juoksin oikeasti (eli ekalla kerralla en lähtenyt kunnolla juoksemaan vaan oltiin yhtä aikaa kolmosella, eihän siinä mitään persjättöjä enää tehdä). 

Toisena treeninä tehtiin tuota 7-11 niin, että ysin jälkeen tehtiin persjättö ja kepeillä takaaleikkaus. Tääkin meni mainiosti, Hupi alkaa jo paremmin kestää takaaleikkaukset kepeillä ja varsinkin tokalla yrittämällä, kun annoin Hupille rauhassa aikaa aloittaa kepit ja leikkasin vasta sitten, sujui tosi hienosti ilman mitään epäröintejä koiran osalta.

Lisäksi tehtiin omatoimitreeninä puomin alastuloa (yritän saada siihen jotain motivaatiota kehitettyä taas takas) ja 8-putkea ja sieltä 11-kepeille lähetystä niin, että itse on siis sijoittuneena jotakuinkin keppien puoleenväliin tai vähän lähemmäs ehkä tuota aloituskohtaa, mutta suunnilleen.

Sellaista siis tällä kertaa :) On meillä kiva treeniryhmä ja tänään vierailevana tähtenä oli entinen treenikamu Kvenna, oli mukava nähdä pikkuislantilaisen menoakin taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti