torstai 4. lokakuuta 2012

kaveerausta

Eilen käytiin ulkoilemassa päivällä Marian ja Kiiran sekä vielä hetken kasvattajallaan majailevan pienen Noki-pennun kanssa. Miulla oli myös molemmat lapset matkassa, kun päiväsaikaan ei oikein voi ilmankaan lähteä ;) Koirat teputtivat lähinnä omissa maailmoissaan hajuja tutkaillen ja pentua vältellen, mutta kertaalleen aikuisosasto innostui ihan juoksemaankin kunnolla keskenään :)






Pienet toistensa turvissa isojen juostessa hulluina ympyrää
 (tosin me ei Marian kaa juostu..)








Kotonakin oli vielä illan mittaan toimintaa kun iltapäivällä Minna ja Jeppe kävivät kahvilla ja illasta Halo ja Kaiku tulivat juoksemaan ympäri pihaa, eli Kaiku juoksi yksinään ja huusi ja muut koirat vaan huusivat (Minka yksinään, Halo mille lie mielikuvitusolioille ja Hupi, kun yritti saada Halon leikkimään kanssaan). Olkaa hyvä vaan siis naapurit :D

Jepen kesäturkki alkaa olla kohta muisto vain

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti