perjantai 19. helmikuuta 2010

agin alkeet: osa 6



Toissapäivänä oli siis kuudennet agitreenit ja harjoiteltiin poispäin kääntöjä esteillä ja saatiin kotiläksyksi harjoitella näitä ja takaakiertoja. Takaakierron perusajatuksen Hupi osaakin jo hyvin, kun ollaan sen kanssa treenattu jo valmiiksi puiden ja tolppien kiertämistä. Lisäksi harjoiteltiin irtoesteinä Aan alastuloa, keppejä ja rengasta.


Pari radanpätkää oli myös ja eka oli neljän esteen sarja, jossa oli siis neljä hyppyä. Siinä piti ensin työntää koira toiselle esteelle (joka kuvassa on sijoitettu taitavasti ihan väärin, eli se on oikeasti enemmän oikealla tai vaihtoehtoisesti 1 este pitäisi olla enemmän vasemmalla) ja sen jälkeen tehdä valssi ja ohjata koira kolmoselle ja neloselle. Mutta näkeehän tuosta kuvasta ees jotakuinkin perusajatuksen. Se sujui ihan hyvin, ekalla kerralla olin itse liikaa putkelle päin, mutta tokalla toistolla osasin jo itsekin ohjata sinnepäin oikein.





Toka rata oli vauhtirallattelu, eli siis hyppy, hyppy, putki, hyppy, jossa onnistuin itse ekalla kerralla tulemaan liian lähelle putken jälkimmäistä suuta, eli koira ei suoraan osannut mennä seuraavalle hypylle. Tokalla toistolla tämäkin onnistui heti kun itse osasin juosta oikeaa linjaa..





Eilen käytiin parituntisella jäälenkillä ja oli kamerakin mukana paleltumassa -20 asteessa. Koirat saivat rymytä lähes koko lenkin vapaana ja mukavaa tuntui olevan.




"ja vanhakin nyt nuortuu, kuin lapsi leik.." eli "tuolla on ruokaa, äkkiä sinne"






meidän meri












äiti ja poika


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti