maanantai 7. joulukuuta 2009

pentukurssi: kerta 4

Noniin, nyt on neljäskin kerta pentukursseiltu. Tänään oli ohjelmassa tällaista:

  1. Ensin harjoiteltiin namialustalle ryntäämistä ja sen jälkeen otettiin pitkää matkaa ja lähdettiin kohti alustaa, mutta puolimatkassa kiinnitettiinkin koiran huomio nimellä ja pyydettiin se istumaan, jonka jälkeen se palkaksi pääsi syömään namit. Hupilla tämä sujui oikein hyvin ja sen huomio siirtyi heti minuun nimen kuullessaan ja istuikin salamana. Vaikeutettiin tätä sitten niin että puolet kerroista namille pääsi suoraan ja puolilla piti tehdä istuminen.


  2. Toisena juttuna tehtiin käsittelyharjoituksia. Harjoiteltiin nami kuonossa koskemaan päätä ja kuonoa ja antamaan katsoa hampaita. Lisäksi myös ihan koko koiran sivelyä ja kopelointia. Tätä pitää treenata kovasti ensi kertaa varten. Namin kanssa Hupi ei välitä vaikka mitä tapahtuisi, mutta jos namia alkaa häivyttää niin kosketus muuttuu kyllä heti vähän ällöttäväksi.


  3. Harjoiteltiin ohituksia, ensin ihmisiä käveli ohi ja ilman namia piti saada koira kulkemaan vasemmalla puolella ja oikealla puolella nätisti. Sen jälkeen ohitettiin myös yhtä vierasta riekkuvaa koiraa.


  4. Sitten harjoiteltiin luoksetuloa häiriössä, niin että toiset koirat olivat kaikki hyvin hollilla tiiviinä kujana. Hupi ryntäsi täyttä laukkaa miun luokse välittämättä muista, vaikka joku siellä leikittikin jo koiraansa.
Siinä ne sitten taisivatkin olla, tämän kerran harjoitukset :)


Loppuun vielä pari kuvaa kun perjantaina Minka ja Hups kävivät leikkimässä Jepen kanssa ja keskenään Toppilassa







^kuva: Minna Väänänen





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti